Martin JørgensenPandemonium! PC:lle on retro-tasohyppely, jossa on paljon persoonaa
Pandemonium! on värikäs vuoden 1996 tasohyppely, jossa pelaat Nikkinä tai Farguksena jahtaamassa The Wishing Engineä sen jälkeen, kun taianomainen katastrofi on tuhonnut heidän kotikaupunkinsa. Peli julkaistiin muun muassa Windowsille, ja sillä on yhä erityinen paikka klassisten 90-luvun tasohyppelyjen ystävien sydämissä.
Kun tarkastelimme Pandemoniumia nykypäivän retro-silmälaseilla, korostui sen oma identiteetti. Se ei ole “vain yksi vanha tasohyppely”. Pelissä on sitä hieman vinksahtanutta Crystal Dynamics/Toys for Bob -energiaa: hahmot ovat hassuja, maailma outo ja kentät pyrkivät jatkuvasti yllättämään.
Siksi Pandemonium! erottuu muista vanhoista tasohyppelyistä
Kiinnostavinta Pandemoniumissa on, ettei se tunnu perinteiseltä litteältä 2D-tasohyppelyltä, vaikka ohjaus onkin käytännössä hyvin suoraviivainen. Peli hyödyntää 2,5D-rakennetta, jossa kentät liikkuvat, kiertyvät ja kaartuvat kolmiulotteisessa maailmassa. Se tuo erilaista tuntumaa moniin aikakauden tasoihin verrattuna – ja selittää pitkälti, miksi Pandemonium! tuntuu yhä erityiseltä.
Valitset jokaiselle tasolle Nikin tai Farguksen. Nikillä on tuplahyppy, kun taas Farguksella on pyörivä erikoishyökkäys. Ero kuulostaa pieneltä, mutta käytännössä se houkuttelee kokeilemaan tasoja eri tavoilla.
Mainitsemisen arvoista on myös se, että peli PC-versiossa tarjoaa 18 tasoa. Se ei nykystandardeilla ole valtavasti, mutta riittää tekemään kokemuksesta oikean seikkailun – ei vain 90-luvun pikaista teknistä demoa.
Pandemonium!:n pelattavuus Windowsilla
Pelaaminen on helppoa omaksua, mutta variaatiota on tarpeeksi, ettei meno muutu automaatioksi. Tallot vihollisia, keräät power-uppeja ja kuljet outojen, mielikuvituksellisten ympäristöjen läpi. Freeze ray ja shrink ray kuuluvat voimalisäyksiin, jotka tekevät kamppailuista hauskempia kuin monissa aikakauden muissa tasohyppelyissä.
Arvion aikana kenttäsuunnittelu nousi parhaimmaksi osa-alueeksi. Pandemoniumissa on klassinen “vielä yksi kenttä” -efekti, koska se vaihtelee jatkuvasti visuaalisia ideoita, pieniä kikkoja ja osuuksia, joissa kentän syvyys leikkii perspektiivillä. Peli on helppo ymmärtää, mutta jotkin hypyt ja vihollissijoittelut pistävät juuri sopivasti tiukille – läpipääsy tuntuu palkitsevalta.
Ohjaus on sekin selkeä. Tämä ei ole retropeli, jonka kanssa pitäisi painia tunti vain oppiakseen perusteet. Peli käynnistyy nopeasti, mikä on etu, kun sitä haluaa suositella sekä nostalgiaa kaipaaville aikuisille että nuoremmille pelaajille, jotka ovat tottuneet suoraviivaisiin kontrolleihin.
Tarina on höpsö – ja juuri se on osa viehätystä
Pandemonium! ei ota itseään liian vakavasti, ja juuri se on sen vahvuus. Nikki ja Fargus joutuvat pulaan sorkittuaan taikuutta, jota he eivät hallitse, ja suunta on kohti The Wishing Engineä vahinkojen korjaamiseksi. Tarina on helposti lähestyttävä mutta silti tarpeeksi omalaatuinen, jotta hahmot jäävät mieleen.
Erityisesti Fargus tuo peliin persoonallisuutta. Tällaiset hahmot voivat vanhoissa peleissä nopeasti käydä rasittaviksi, mutta täällä osutaan usein oikeaan 90-luvun sävyyn: hieman hölmö, sarjakuvamainen ja varsin hurmaava.
Grafiikka, äänet ja klassinen 90-luvun tunnelma
Grafiikaltaan Pandemonium! on luonnollisesti aikansa tuote. Polygonit ovat kulmikkaita, animaatiot vanhanaikaisia, eikä tätä ladata nykyään teknisen hienostelun vuoksi. Juuri retropelien ystäville se on kuitenkin osa kokemusta. Visuaalinen identiteetti on hyvin selkeä – ja sellainen painaa enemmän kuin raakateho tämänkaltaisessa pelissä.
Ennen kaikkea Pandemonium! muistuttaa ajasta, jolloin kehittäjät kokeilivat rohkeasti 2D:n ja 3D:n rajapinnalla. Se ei ole yhtä hiottu kuin genren suurimmat klassikot, mutta uskaltaa enemmän kuin äkkiseltään luulisi.
Kenelle Pandemonium! sopii tänä päivänä?
Pandemonium! on järkevin valinta kolmelle pelaajatyypille:
Ensinnäkin niille, jotka kasvoivat Windows-peleillä, PlayStationilla tai Saturnilla ja haluavat kokea hieman aliarvostetun tasohyppelyklassikon uudelleen. Lisäksi se sopii retrofaneille, jotka ovat jo kolunneet ilmeisimmät nimikkeet ja etsivät jotain omaleimaisempaa. Lopuksi se on mainio valinta myös heille, jotka haluavat kokeilla vanhaa tasohyppelyä, jossa on yhä tempoa, huumoria ja vaihtelua.
Se ei kuitenkaan ole peli kaikille. Jos jaksat retropelejä vain silloin, kun ne tuntuvat täysin ajattomilta vielä tänäänkin, Pandemonium! voi paikoin vaikuttaa kankealta. Kamera, ajoitus ja vanha esitystapa paljastavat iän.
Pandemonium!:n 5 parasta vinkkiä
1. Aloita Nikkillä, jos haluat helpoimman alun
Nikin tuplahyppy tekee monista osuuksista anteeksiantavampia, etenkin kun totuttelet pelin syvyysvaikutelmaan ja etäisyyksien hahmottamiseen.
2. Kokeile myös Fargusta tasoilla, jotka jo tunnet
Kun olet opetellut tason, Fargus on hauska vaihtelu. Hänen hyökkäyksensä muuttaa rytmiä ja tekee uudelleenpeluusta kiinnostavampaa.
3. Älä kiirehdi ensimmäisten tasojen läpi
Pandemonium! näyttää aluksi yksinkertaiselta, mutta useat tasot kätkevät ajoitusansansa varhain. Ota pari rauhallista yritystä alkuun.
4. Käytä retrohenkistä kärsivällisyyttä modernin turhautumisen sijaan
Peli on ajalta, jolloin kenttiä opittiin pelaamalla. Jotkin virheet tuntuvat ensimmäisellä kerralla epäreiluilta, mutta toisella yrityksellä moni asia loksahtaa paikoilleen.
5. Pelaa tunnelman takia – älä vain täydellisyyttä jahdaten
Pandemonium! on parhaimmillaan, kun hyväksyt sen vinksahtaneena ja luovana 90-luvun pelinä. Jos jahtaat vain täydellistä mekaniikkaa, menetät osan viehätyksestä.
