Blog

Tänä älypuhelinten, tablettien ja muiden mahtavien helposti mukana kannettavien laitteiden kulta-aikana voi etenkin vasta aloitteleva PC:n käyttäjä, tai kokeneempikin tietokoneen taitaja kokea olevansa jopa hieman hukassa kaiken maailman äppien keskellä, tietämättä tarkalleen, mistä ja miten edes ladata tarvittavia sovelluksia esimerkiksi kuvien muokkaamiseen sekä pelaamiseen.

Heidän, jotka 2000-luvun alkupuolella vielä käyttivät sujuvasti tietokoneita, mutta pikkuhiljaa siirtyivät älylaitteiden mobiilin maailmaan, kannattaa mahdollisuuden tullessa hieman testata, minkälaista on tietokoneiden käyttö nykyään. Sillä samaa tahtia kun muutkin älylaitteet ja teknologia, myös PC tietokoneita on kehitetty hurjaa vauhtia entistä moderneimmiksi ja paremmin toimiviksi. Kun valikoima esimerkiksi Windows-kaupasta aukeaa koneen edessä istuvan henkilön kasvojen eteen, on helposti täysin hukassa ellei tiedä jo valmiiksi, mitä tahtoo ladata tai ole ainakin hieman tutkinut asiaa jo valmiiksi esimerkiksi lukemalla netistä etukäteen tai keskustelemalla toisten PC:n käyttöön luottavien ihmisten kanssa.

Tietokoneella voi silmänräpäyksessä helposti surffata testaamaan vaikka uudet kasinot, lukea uutiset, seurata somea ja tehdä muutakin, mitä tietysti älypuhelimellakin, mutta joskus koneella on eri versiot kuin mobiilisti pelattaessa. Koneelle voi helposti ladata esimerkiksi kymmeniä eri kuvien muokkausohjelmia, tuhansittain pelejä, monenlaisia chat- ja vastaavia palveluita. Lukemattoman määrän viihdettä, kuten esimerkiksi suoratoistopalveluita ja rajatonta musiikkia tai podcasteja tarjoavia äppejä. Tulee

helposti hämmennys siitä, mitä kaikkea siellä koneella oikein pystyykään tehdä. Erilaisten ohjelmien ja ladattavien appejen määrä on valtava ja kasvaa kokoajan, että yksinkertainen tapa pohtia asiaa on ehkä kääntää kysymys toisinpäin – mitä tietokoneella muka nykyään ei enää tavallinenkin ihminen kotona pystyisi tehdä?

 

Mitä pelejä suomalaiset pelaavat vuonna 2020

Pelaaminen nykymaailmassa on äärettömän helppoa ja teknologian kehityksen ansiosta myös erittäin laadukasta - niin PC:llä kuin puhelimella. Perinteiset, jo klassikoiksi muodostuneet pelit, kuten simulaatiopeli The Sims -pelisarja, palikkapeli Minecraft, taisteluareenamoninpeli League of Legends sekä tietysti erilaiset ralliautopelit legendaarisia NHL-pelejä unohtamatta, ovat niin aikuisten kuin lastenkin suosikkeja vuodesta toiseen.

Facebookin alkuvuosina löysi naamakirjasta paljon erilaisia pelejä, joita pystyi pelata ystäviä vastaan. Nykyään näitäkin pelejä, kuten esimerkiksi räjäyttäjän suosion saaneen ja siitä edelleen nauttivan Candy Crush Sagan pystyykin nykyään jo ladata suoraan esimerkiksi Windows Storen kautta omalle PC:lle. Ellei se sieltä jo vakiona löydy, joten näidenkin pelien pelaaminen onnistuu hyvin nopeasti ja sujuvasti. Suomalaiset pelaajat - niin aikuiset kuin lapsetkin - suosivat tällaisia älyä vaativia ja aivoja jumppaavia ongelmanratkaisupelejä, kuten esimerkiksi ikiklassikkoa pasianssia sekä tetristä.

Suomalaisia, maailmalla suurta suosiota saavuttaneita videopelejä on esimerkiksi munia varastavien possujen tuhoamiseksi, vihaisia lintuja ampumalla, perustuva menestyspeli Angry birds. Se nousi hyvin pian julkaisunsa jälkeen yhdeksi maailman ladatuimmista peleistä vuonna 2009 ja pysyttelee edelleen TOP-listojen huipulla. Lisäksi kaikkien 90-luvun teinien sekä aikuistenkin rakastama Snake, eli toiselta nimeltään matopeli, on suomalaista käsialaa oleva Nokian puhelimista aikanaan löytynyt peli.

Suomi – yksi maailman suurimpia pelinkehittäjämaita

Suomalainen pelihistoria on starttaillut jo 1980-luvun alkupuolella. Tällöin suomalaisiin koteihin alkoi tulla ensimmäisiä tietokoneita, joita suomalaiset ihmiset sitten alkoivat käyttää videopelien pelaamiseen vapaa-ajallaan. 1980-luvun aika olikin suomalaisten peleistä innostuneiden koodareiden kulta-aikaa, sillä pelien koodaaminen tähän aikaan Commodore-tietokoneilla oli yksinkertaista ja onnistui ihan yhden henkilön taidoilla, kun taas nykyään pelien kehittämiseen käytetty teknologia on kehittynyt niin pitkälle, että pelejä koodaa kokonaiset monen henkilön pelaajatiimit taatakseen parhaan mahdollisen laadun. PC-maailmaan kehitetään jatkuvasti mielenkiintoisia, hyödyllisiä ohjelmia ja kehitystä onkin mielenkiintoista seurata.